Sydän hakkaa. Ennakkoäänten julkaisemiseen on vain 10 minuuttia. Olemme kokoontuneet joukkueemme kanssa paikalliseen Four Monkeys -baariin jännittämään tuloksia. Vaalityötä on tehty kuukausien ajan ja kaikki kulminoituu tähän hetkeen. Tiedän, että olen tehnyt sen minkä voin ja nyt on äänestäjien aika kertoa, riittääkö luottamus. Silti väistämättä tunteet ovat pinnassa.

Sitten ennakkoäänet lävähtävät näyttöön: Olen saanut molemmissa vaaleissa pitkästi yli sata ennakkoääntä. Nyt se on varmaa – olen menossa läpi! Tästä alkaa urani politiikan parissa.

Elämäni ensimmäiset vaalit olivat jännittävä kokemus. Ehdolle lähtemistä edelsi vuosien pohdinta kuten Keski-Uusimaan haastattelussa tuoreelta vaali-iltana kerroin. Ehdolla olemiseen sisältyi paljon uutta opeteltavaa ja itsekriittisiäkin pohdintoja. Ennen kaikkea vaalityö oli kuitenkin mahtavan opettavainen kokemus. Kohtasin valtavan määrän ihmisiä sekä toreilla että somessa. Nämä kohtaamiset avasivat ikkunoita niihin todellisuuksiin, joissa ihmiset elävät. Juttelin eri tavalla ajattelevien kanssa ja keskustelut olivat enimmäkseen hyvin rakentavia.

Ymmärrän nyt hyvin sen, miten valtavan hienon oppimisen kokemuksen ehdolla oleminen tarjoaa. Kun vain jalkaudut ihmisten pariin, saat näköalapaikan mitä erilaisimpiin elämäntilanteisiin ja ihmisten ajatuksiin siitä, mistä hyvä yhteiskunta rakentuu. Kuulet aivan konkreettisesti erilaisista huolista, joita ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin liittyy.

Huomasin myös entistä paremmin sen, miten politikka on tiimityötä. Meillä on Järvenpäässä upea ja moninainen vihreiden porukka, jonka kanssa teimme kampanjaa todella hyvässä hengessä. Vaalitulos on listavaaleissa aina yhteinen saavutus! Me vihreät nousimme nyt Järvenpäässä 3. suurimmaksi puolueeksi ja huolimatta siitä, että ehdokkaita oli huomattavasti viime vaaleja vähemmän, onnistuimme jopa nostamaan äänimäärää. Paikkamäärä valtuustossa pysyi samana. Aluevaltuustoon saimme kaksi paikkaa lisää.

Lisäksi vaalitoreilla, -paneelissa yms. pääsin tapaamaan eri puolueiden edustajia ja huomaamaan, että asioihin liittyvistä erimielisyyksistä huolimatta, tulemme hyvin toimeen ja löydämme yhteisiäkin tavotteita. Loppujen lopuksi enemmistö päättäjistä haluaa rakentaa yhdessä oman kaupungin ja alueen parasta.

Sain kuntavaaleissa 293 ääntä ja aluevaaleissa 581 ääntä. Olin aluevaaleissa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle meidän puolueen ääniharava eli sain listaltamme eniten ääniä. Järvenpäässäkin olin äänimäärälläni kaupungin ehdokkaista sijalla 11. Tämä on aivan mielettömän hieno tulos ensikertalaiselle.

Vanha opiskelijakaverini kommentoi Instagramissa: ”Selvästi varsin moni koki, että sinun kaltaisia henkilöitä kaivataan lisää politiikkaan.” Haluaisinkin ajatella, että rauhallinen, harkitseva, empaattinen ja luotettavaan tietoon pohjaava tyylini tehdä asioita on sellainen, jota politiikkaan kaivataan – tässä ajassa, jossa maailma on entistä epävarmempi, turvattomampi ja kovat arvot sekä populismi nostaa voimallisesti päätään. Haluaisin olla asiakeskeinen ja ihmisläheinen päättäjä.

Vaaleissa minun etunani oli tietenkin vuosien aikana rakennettu tunnettavuus. Olen tehnyt jo kauan julkista työtä YouTube-videoiden ja tietokirjallisuuden parissa. Kun vaaleihin lähtee täysin ilman mitään etukäteistunnettavuutta, tilanne on huomattavasti hankalampi. Silti on hirmuisen tärkeää, että erilaiset ihmiset lähtevät ehdolle. Paras päätöksentekijä ei ole se, joka tunnetaan laajimmin, vaan se, jolla on motivaatio, osaaminen ja sydän kohdillaan. Persoonallisuuksiltaan erilaisia päättäjiä tarvitaan.

On myös tärkeä ymmärtää, että tunnettavuus ei pätevöitä politiikkaan työnä. Minulla on nyt edessäni paljon opittavaa ja aionkin käyttää aikaa siihen, että opin perusteellisesti, miten politiikka toimii ja miten asioita saa parhaiten edistettyä. Uskon, että työkokemukseni ja koulutukseni kautta minulla on siihen hyvät valmiudet, mutta on todella tärkeää pysyä nöyränä ja kuunnella kokeneempia. Parhaat päätökset syntyvät perusteellisesta harkinnasta ja parhaaseen tietoon pohjaten.

Seuraavaksi alkavatkin sitten paikkaneuvottelut samanaikaisesti sekä kunta- että aluetasolla. Itse olen hyvin laajasti kiinnostunut erilaisista vaikuttamisen paikoista ja lähden tähän prosessiin avoimin mielin. Tietenkin pyrin löytämään ne pöydät, joissa pystyn parhaiten vaikuttamaan niihin asioihin, joiden puolesta kampanjoin.

Pyrin päivittelemään säännöllisesti politiikan kuulumisiani tänne blogin puolelle! Silloin tällöin voisin tehdä myös videosisältöä siitä, millaista on paikallispolitiikan arki. Haluaisin olla mahdollisimman avoin päättäjä ja tavoitettavissa matalalla kynnyksellä. Siispä kuulemisiin ja ollaan yhteydessä!

PS: YouTube-seuraajilleni ja kirjojeni lukijoille tiedoksi, että sisältö jatkuu samanlaisena kuin aiemminkin. Minulla ei ole tarkoitusta ”puoluepolitisoida” sisältöäni, vaan jatkossakin tarjoan kiinnostavia tutkimusmatkoja ihmismieleen ja maailmaan. Se on työni ja paikallispolitiikkaa kaikki muutkin tekevät omat työnsä ohella.

Kategoriat: Politiikka

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© Hillmedia Oy, Ville Mäkipelto, 2023