Suomi oli pitkään asunnottomuuden torjunnan mallimaa, jota ihailtiin maailmalla. Valitettavasti suunta on nyt kääntynyt. Vuonna 2024 asunnottomien määrä kääntyi kasvuun ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden laskun jälkeen.

Tuoreimman, marraskuussa 2025 kerätyn tilaston mukaan Suomessa oli 4 579 yksinelävää asunnotonta. Asunnottomuus on viimeisten kahden vuoden aikana kääntynyt jyrkkään nousuun. Asunnottomien määrä on kasvanut erityisesti suurissa kaupungeissa, ja myös pitkäaikaisasunnottomia on aiempaa enemmän. Viime vuonna kasvua oli 20 prosenttia, mikä oli ennätyksellisen jyrkkä nousu mittaushistoriassa.

Tänään 17. lokakuuta vietetään YK:n kansainvälistä köyhyyden poistamisen päivää, ja sen kunniaksi Suomessa vietetään kansallista Asunnottomien yötä. Juonnan itsekin tänä iltana Järvenpään Asunnottomien yön. Tämän vuoden teemana on miesten asunnottomuus. Miehiä on asunnottomien joukossa määrällisesti eniten: heitä on lähes neljä viidestä.

Millaisissa oloissa Suomen asunnottomat sitten elävät? Suurin osa, 64 prosenttia, majoittuu tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Seuraavaksi suurin ryhmä on ulkona, porrashuoneissa tai ensisuojissa yöpyvät. Heitä on 17 prosenttia eli 758 ihmistä. Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä majoittuu 9 prosenttia ja erilaisissa laitoksissa loput 10 prosenttia.

Suomalaisen yhteiskunnan kannalta olennainen kysymys on, miten tähän on päädytty. Miten asunnottomuuden mallimaa on antanut ihmisten ajautua asunnottomiksi?

Taustalla on useita syitä. Yksi niistä on sosiaaliturvaan tehdyt muutokset. Päättäjät ovat kiristäneet ensisijaisia etuuksia. Suomessa on viime vuosina tehty köyhyyttä lisäävää politiikkaa, vaikka pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä on kirjattu hallitusohjelmaan. Tavoite on karkaamassa käsistä, sillä pitkäaikaisasunnottomien määrä on nimenomaan kasvanut.

Poliittisten päätösten lisäksi asunnottomuuden kasvuun ovat vaikuttaneet muun muassa elinkustannusten nousu ja työttömyyden lisääntyminen. Myös päihde- ja mielenterveysongelmien yleistyminen näkyy taustalla.

Asunnottomuus ei johdu yksittäisen ihmisen epäonnistumisesta. Se kertoo siitä, että yhteiskunnan rakenteet eivät ole kunnossa. Asunnottomuuden kasvu kertoo, ettei ihmisten tarpeita tunnisteta ajoissa eikä heille tarjota riittävää turvaa ja apua silloin, kun elämässä kohdataan kriisejä.

Jokainen meistä voi auttaa ja kohdata kanssaihmisiään. Tilanne on kuitenkin ennen kaikkea vakava signaali päättäjille. Suomen seuraavan hallituksen on tehtävä tietoisia toimia, jotta asunnottomuus ja köyhyys saadaan jälleen laskuun.

Faktojen lähteet: Varke, Asunnottomat 2025 (28.1.2026); Ara, Asunnottomat-selvitykset 2000–2024; Yle 18.2.2026.


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *